
European Women on Boardin toimitusjohtajan tehtävässään aloittanut Kristen Andersen oli vieraanamme 26-27.1. Keskusteluagendallamme oli kolme keskeistä teemaa.
Ensinnäkin keskustelimme siitä, mitä EU:n parlamentin hyväksymä direktiivi naisten hallituspaikoista tarkoittaa PK-yrityksille.
Toiseksi keskustelimme siitä, millaisia mahdollisuuksia yhteistyö HPB:n ja EWoB:n välillä tuottaa suomalaisten PK-yritysten kansainvälistymispyrkimyksille.
Kolmas aihealueemme oli naisten rohkeuden ja kyvykkyyksien kasvattaminen hallitustyötä varten.
Miksi sääntö on toimivampi kuin vapaaehtoisuus?
Kymmenen vuotta päätöksenteon rattaissa ollut direktiivi on vihdoin hyväksytty. Se on erittäin hyvä asia, sillä vapaaehtoinen naisten edustuksen lisääminen hallitustyössä on jäänyt kaikissa maissa jälkeen asetetuista tavoitteista. EU-direktiivin mukaan yli 250 henkilöä työllistävien yritysten hallituksissa tulee olla 40 % aliedustettua sukupuolta vuoteen 2026 mennessä.
Mitä tämä sitten tarkoittaa PK-yritysten hallitustyölle? Samaa kuin kaikki muutkin suuryrityksiä koskevat direktiivit ja hyvän hallintotavan ohjeistukset. Suuryritykset tulevat vaatimaan yhteistyö-, verkosto- ja sopimusvalmistajakumppaneiltaan sitoutumista samoihin toimintamalleihin, mukaan lukien hallitusjäsenten diversiteetti. Tähän me voimme tarjota hyvän ratkaisun yli 350 henkilön hallituspankistamme, josta reilu puolet on jo naisia.
Mitä hyötyä European Women on Boards voi tuoda suomalaisille yrityksille?
Jos suomalainen yritys haluaa kasvaa merkittävästi, ainoa suunta on Suomesta ulospäin. PK-yrityksillä on rajallisesti resursseja tunnistaa kansainvälisten kohdemarkkinoiden haasteita. Hallituspartnerit-Boardprofessionals Helsinki tarjoaa EWoB-yhteistyön kautta mahdollisuuden hakea myös EU-alueelta asiantuntevia neuvonantajia tai hallituksen jäseniä. Meillä ei ole yhteistä järjestelmää vielä käytössä, mutta tiedusteluja voi tehdä normaaliin tapaan toiminnanjohtajamme Minna Lenanderin tai Partnerivälityksen Sirpa Mannerin kautta.
EWoB tarjoaa täsmäkoulutusta hallitustyöhön valmistautumiseen
Moni jäsenemme pohtii, että miten sinne hallitukseen oikein pääsee? EWoB:n kautta voi kasvattaa omaa työkalupakkiaan osallistumalla kansainvälisiin koulutuksiin, jotka järjestetään sekä virtuaalisina että hybrideinä. Näitä ovat mm. C-level Programme, jossa osallistujat pääsevät osallistumaan luentoihin, työpajoihin ja tapaamisiin, joissa puhujina johtavat eurooppalaiset naisjohtajat ja luennoijat. Samalla osallistujille muodostuu kansainvälinen naisjohtajien henkilökohtainen verkosto. Lisää tietoa tästä linkistä, jossa Kristen Anderson avaa C-level Programmea https://europeanwomenonboards.eu/c-level-program/
Toinen hallitustyöhön liittyvä koulutuskokonaisuus keskittyy hallitustyöhön valmistautumiseen, erityisesti naisnäkökulmasta. Kahden kuukauden virtuaaliseen koulutukseen kuuluu mm. omien vahvuuksien tunnistaminen ja niiden viestinnällinen paketointi, haastattelussa onnistuminen ja hallitustyön keskeisten osaamisalueiden läpikäynti. Lisää tästä linkistä: https://europeanwomenonboards.eu/board-readiness-program/
Kristen Andersonin skandinaaviset sukujuuret ovat elossa
Kristenin isovanhempien vanhemmat muuttivat Ruotsista Tenesseehen, USA:han maitotilallisiksi. Kuten yleensä käy, seuraavat sukupolvet kouluttautuivat ja Kirstenkin luki itsensä elintarviketieteen maisteriksi, ja teki pitkän uran Kraft, Coca-Cola ja Barilla -yhtiöiden tuotekehitysjohdossa USA:ssa, Saksassa, Kiinassa, Australiassa ja Singaporessa. Aktiiviuran jälkeen hän jäi asumaan Italiaan, Parmaan, josta käsin hän johtaa EWoB:a, tavoitteenaan kasvattaa eurooppalaisten yritysten ja organisaatioiden hallitusten aktiivisesti johdettua, monimuotoisuuteen perustuvaa kulttuuria.
Lue Kirstenin haastattelu tästä linkistä: https://europeanwomenonboards.eu/kristen-anderson-ewob-ceo/